sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Kesälle maistuvaa ruokaa

Tänään syötiin uusia perunoita ensimmäistä kertaa tänä kesänä.

Ja kyllähän niissä on ihana kesän maku!

Meillä on aina syöty uudet potut "kuppikastikkeen" kera, tässäpä ohjetta, jos ette vielä ole kokeilleet:

Sulata voita ja lisää sinne pilkottua uutta sipulia (vihreää vartta myös).
Jos haluat kevyemmän vaihtoehdon, silloin lisää joukkoon hieman perunoiden keitinvettä.

Jokaiselle ruokailijalle katetaan oma
kuppikastike, jossa perunaa kastetaan.














Perunoiden kanssa grillattua lohta kermaviilikastikkeella, jonka ohjeen olen tädiltäni oppinut:



Kermaviiliä

Vähän sinappia

Sitruunapippuria

Yrttisuolaseosta

Vähän soijakastiketta
Puolikas omena silputtuna

Hieman sitruunan mehua
Tuoretta tilliä


Vielä lisukkeeksi tuoretta salaattia, nam!


Viikonlopun muista aikaansaannoksista kirjoittelenkin sitten alkuviikosta :)





8 kommenttia:

  1. Hehee, meilläkin syötiin eilen uusia perunoita, lohta ja salaattia, mutta kera valkokastikkeen; voita, jauhoja, maitoa ja keitetyn kananmunan paloja, nams ;)

    VastaaPoista
  2. Täytyypä noita herkkuja kokeilla, kiitokset ohjeista!

    VastaaPoista
  3. Vielä lisäys, tuohon kermaviilikastikkeeseen voi laittaa vähän sokeria mukaan, minusta on kyllä hyvä noinkin mutta tätini mielestä pitäisi laittaa sokeria:)
    Olkaapa hyvät ;)

    VastaaPoista
  4. Meillä tuo sama voikastike on kauhottu pottujen päälle :)

    VastaaPoista
  5. Meillä myös kaadettu tuo voikastike perunoiden päälle!Voi nam,uudet perunat on niin hyviä!

    Löysin ihana blogisi ja liityin oitin lukijaksi!
    Ihanan talon ootte rakentanu,wau!!:)

    VastaaPoista
  6. Loikkasin tänne sun blogiisi,listan kautta.Kauniita kuvia sinulla,ihania.:)
    Täytyy tulla uudemman kerran vierailulle tänne!

    VastaaPoista
  7. katjuska:
    vähän eri tavat eripuolilla suomea, näin meillä Torniossa

    maija maitoparta: kiitos! ja tervetuloa lukemaan blogia!

    tatska: kiitti, ja kiva kun kävit,tulehan uudelleenkin!

    VastaaPoista