maanantai 30. elokuuta 2010

Ostosreissu




Lauantainen Ikean reissu oli oikein onnistunut. Oltin liikenteessä ystävän kanssa ja minulla oli tyttö mukana. Meillä ei mies ole oikein tuosta Ikeasta innostunut ja muutenkin menee kaikki viikonloput raksalla. Näin on parempi, niin ei ole mankumassa että milloin lähetään kotiin.

Ja kirppiksille miestä ei myöskään saa, mutta ystäväni onkin yhtä kova koluamaan kirppareita kuin minäkin, joten käytiinkin sitten ennen Ikeaan menoa parissa. Tyttö nukkui mukavat kahden tunnin päikkärit rattaissa, joten sain rauhassa katella.

Ikeassa tyttö tykkäsi lasten osastosta ja leikki innoissaan ja laski liukumäkeä :)
Kova nälkäkin siinä tuli ja hiukan meinasi hermot pienellä pettää kun jouduttiin jonottamaan ravintolassa. Luomumakaronilaatikkoa sitten sai ja tokaisi, että Hyvää! Ja taas kaikki hyvin :D

Ajattelinkin, että kun Ikea on näin hyvin kaikki järkännyt lasten viihtymiseksi, niin milloin ne keksii miehille jotain?!? (olen kyllä kuullut että joidenkin miehet tykkää käydä, mutta harvassa ovat ne ainakin meidän lähipiirissä..)

Tällainen päiväpeitto löytyi kirppikseltä hinta 4€!
Heitin sen vain tuohon sohvan päälle, kun halusin fiilistellä miltä näyttäisi valkoisena.
Meillä on tosiaan beige ektorp kulmasohva, joka siis nyt lähtee myyntiin, mieskin oli sitä mieltä että on vaan liian iso meidän olkkariin tai ainakin väärän mallinen.
Tilalle tulee kolmen istuttava ja nojatuoli sekä rahi, ektorpia tietty, tykkään siitä :)

Tuoli kierrätyskeskuksesta 5€, tämän maalaan valkoiseksi. Hello kitty crocsit 4€, kirppikseltä

Laittelen sitten kuvia Ikean tuomisista ym. kunhan saan niitä paikoilleen.

Tärpätti on ilmeisesti ollut oikein hittituote tuollon 50-luvulla :D
Tässäpä teille:

"Paha haju huoneesta tärpätillä
Kun tärpättiä ruiskutetaan ympäri huonetta, haihtuvat kaikki pahat hajut. Ja kun kuumaan veteen tiputtaa muutaman pisaran tärpättiä, syntyy mitä raikkain kuusentuoksu."
-Joka naisen niksikirja WSOY 1955-

Tärpättiä neuvottiin myös käyttämään vauvan vilustumiseen, liinaan pari tippaa ja vauvan rinnan päälle.. HUI! ei kyllä tulis mieleenkään. Mutta taisivat nuo olla niitä aikoja, kun konjakkia laitettiin maidon sekaan rauhoittamaan, niin taitaa tuo olla pienempi paha!

Tulossa myöhemmin myös lasten kasvatusvinkkejä samaisesta opuksesta :D


Oikein mukavaa viikkoa kaikille!


8 kommenttia:

  1. Hurja tuo tärpättiä lapsen rinnalle -vihje. Enkä kyllä ruiskuttelis tärpättiä kämppäänikään, tulee sitten miten raikas olo tahansa:))) Ohjeet samaa sarjaa kuin 1900 syntyneen mammani äidillä silmätulehduksen hoidossa: ei muuta kuin hienoa sokeria silmiin lapsille!!! Ihme, että näkivät sen jälkeen mitään. Tuoli ja peitto on hyvät löydöt:)

    VastaaPoista
  2. Kohta se on sullaki oma uusi ektorp:) meille tulee vielä se 2 istuttava... joskus;)

    VastaaPoista
  3. Hurjia vinkkejä :)
    Meilläkin on tuo kulmasohva Ektorp. Se on tosiaankin valtavan iso ja järjestyksen vaihtaminen huoneessa on lähes mahdotonta, mutta on kuitenkin niin ihana kun koko perhe mahtuu yhdessä sohvalle :)
    Ihanaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  4. Sulla on ollut mukavankuuloinen Ikean reissu! Tuo päiväpeitto on niin ihanan näköinen ja miten edullinen! Valkoinen näyttää kyllä tosi hyvältä ja kiva kun saat ne uudet Ektorpit! Laitathan sitten kuvia niistä.
    Meidän mies ei kovin helpolla mihinkään sisustuskauppoihin tai kirppiksille sisälle tule; parempi käydä itse vaan koluamassa :)
    Voi noita entisajan konsteja, ihan kauheilta kuulostaa tänä päivänä :D

    VastaaPoista
  5. Ikean reissu kuulostaa oikein onnistuneelta, hauskinta siellä on käydä hyvän ystävän kanssa :) Ei meilläkään mies oikein innostu ikean reissuista ja sanookin että mene yksin vaan hänen lava-autolla niin hän katsoo lasten perään kotona ja minä saan rauhassa shoppailla lavan täyteen tavaraa :D
    Sellanen mies-parkki olisi hyvä keksintö useampaankin kauppakeskukseen ;)
    Nuo vanhat niksikirjat ovat ihan huippuja, mummollani oli sellainen nuorten kasvatusopus vuodelta 40-50 siellä oli hyviä vinkkejä :D

    VastaaPoista
  6. Moi!

    Mua kiinnostais tuo teidän sohva. Vilkaise fb viestit ;)

    T:Petra

    p.s Sun blogia on mukava seurata

    VastaaPoista
  7. Ihania löytöjä! Uusista sohvista täällä haaveilen...ehkäpä sitten joskus :)
    Hauskoja noi vanhat niksit on lukea, mutta aika hurjilta ne kuulostaa, hih!
    Kivaa Tiistaita!

    VastaaPoista
  8. Kiitoksia kivoista viesteistä! :) <3

    VastaaPoista